Pizzamaking, pitkästä aikaa! =)

Talven ensimmäinen laskureissu on nyt takana päin ja mieli on hieman haikea. Vajaat kaksi viikkoa Innsbruckissa meni nopeasti, ja juuri kun pääsin kotiutumaan, pitikin jo lähteä pois. Mutta onneksi tallessa on kasapäin mukavia muistoja lumisilta, aurinkoisilta ja onnellisilta päiviltä!

Lähdimme matkaan 25.12. illalla. Lento Müncheniin meni mukavasti, samoin taksikyyti, ja olimme perillä puolen yön aikaan melkoisen väsyneinä. Seuraava päivä meni lähinnä pitkään nukkuessa, pitkällä aamupalalla, rauhallisella käyskentelyllä tutuilla kulmilla kaupungilla ja joulutorin glühweinista nauttiessa. Siis aivan täydellisen rentouttava ja rauhallinen päivä! Kaupungilta kotiin päin kävellessä meinasi niskat nyrjähtää, kun pilvet väistyivät ilta-auringon tieltä ja sai ihailla tuttuja huippuja =)




Ensimmäisenä laskupäivänä päätimme pysytellä kiltisti ainakin hissien tuntumassa, mikä olikin hyvä päätös, sillä jo pelkästään repun kanssa laskemiseen piti ihan totutella taas pitkästä aikaa. Ilmakin oli pilvinen ja näkyvyys ajoittain varsin huono. Rinnelasku, ja rinteiden vierustojen lasku, oli kuitenkin varsin mukavaa! Intouduin myös kokeilemaan paikallista streettiä ja super paippia, mistä sainkin tietysti päivän parhaat kuumotukset. Vieraat pressit sai jalat tärisemään, samoin suuren paipin noin about taivaaseen saakka nousevat kaaret :) Pois lähtiessä keli meni täysin sinkkiin ja lunta alkoi tipahdella lupaavasti ihan oikeaan malliin.

Olimme aikoneet lähteä touraamaan jo seuraavana päivänä, mutta koska aamulla taivas syyti edelleen lunta, päätimme kuitenkin suunnata vielä hisseille perinteiseen metsälaskukeskukseen parasta toivoen. Ja parhauttahan siellä riittikin koko päiväksi! Voi sitä onnea :) Aivan kuten monesti ennenkin, täydellinen luminen päivä metsässä mönkien! Aurinkokin pilkahti välillä. Jalkoja hapotti, mutta tauolle oli vaikea malttaa, ja pois lähdimme vasta viimeisillä gondoleilla.

Puuterinautiskelua

Kalle loikkii Schlickin metsässä

nämä maisemat!

Kahden ensimmäisen hissipäivän jälkeen pääsimme vihdoin touraamaan, ja taas oli päivä juuri sitä mitä olin toivonutkin: aurinkoa taivaan täydeltä! Koska tuntuma lumitilanteeseen oli vielä vähän epävarma, valitsimme yhden vanhan tutun kohteen, missä voi valita myös varsin loivan vaihtoehdon laskulle. Tästä huolimatta laskusta tuli todella kiva ja kaikki olivat varsin tyytyväisiä alhaalla. Jouduimme laskemaan aika kauas bussin lähtöpaikasta, mutta posketon tuuri jatkui sillä saimme liftikyydin takaisin lähtöpaikkaan yhden pakun tavaratilassa. Mahtavan päivän kruunasi tietysti bussinodotteluradlerit hytten terassilla :)

Paljoa en pyydä, vain aurinkoa, lunta ja vuoria =)

Pirchkogl 2828m. Huipulla, aina hyvä fiilis, aina tuulee... =)

30.12. lähdimme sitten pidemmälle reissulle, tarkoituksena oli alunperin viettää kolme yötä hyttellä, mutta kuten olin jo etukäteen vähän pelännytkin, oli varaamisessa ollut hieman epäselvyyksiä ja kolme yötä typistyi yhteen. Mutta siinäkin oli jo reissua kerrakseen =)

Aloitimme hyttereissun tutusti Axamerista, laskimme alas Kemater Almille, mistä taas nousimme vastapuolelle laaksoa Angerbergkopfille ja sieltä edelleen alas seuraavaan laaksoon Fotscher Hüttelle. Ensimmäinen lasku meni kiviä kolistellessa, koska valittavana oli lähinnä tuulen pakkaama luminen linja tai vähemmän tuulen pakkaama kivinen linja. Pääasia kuitenkin, että pääsimme turvallisesti alas. Seuraavalle huipulle noustessa alkoi silmissäni hyppiä tutut sahalaitakuviot, eli migreeni, ei hyvä juttu ollenkaan. Monen särkylääkkeen ja aurinkolasien voimalla, pipo silmillä ja Kallen tekemää latua seuraten nitkuttelin kuitenkin hitaasti ylöspäin toivoen, että joko migreeni tai latu joskus loppuu. Ja loppuihan ne, molemmat. Tokenin migreenistä onneksi juuri sopivasti nauttimaan mukavasta laskusta alas hyttelle. Illalla piti vielä käydä ihailemassa täyden kuun valossa maagisena hohtavia lumisia vuoria :)

Angerbergkopf 2399m

Bergheim Fotsch ja vuoret kuunvalossa. Kuvan otti Kalle.

Päätimme hiihtää seuraavana päivänä aivan Fotscher talin perukoille asti. Emme olleet koskaan käyneet niin kaukana, eikä sinne ilman väliyöpymistä oikein pääsekään, joten nyt olisi harvinainen tilaisuus. Hiihtelimme joitakin tunteja laakson pohjaa eteenpäin, ennen kuin aloitimme varsinaisen nousun tavoitteena huippu nimeltä Wildkopf. Nousukin oli varsin pitkä sisältäen välillä pitkiä loivia kenttiä, jotka vain tuntuivat kestävän loputtomiin, varsinkin ensimmäisenä latua avaavalle koska lumi oli varsin pehmeää. Jalkojakin tietysti jo painoi koko edellinen viikko ja varsinkin eilinen pitkä päivä. Päätimme loppujen lopuksi ottaa pakit huippuharjanteelle johtavan lyhyen kurun alkupäästä, sillä lumi muuttui todella tuulen pakkaamaksi kurussa. Mielestäni erittäin hyvä päätös, ja saatiin kuitenkin varsin mukava laskukin!

Jonkin verran jouduttiin taas hiihtelemään takaisinpäin laaksossa, toistamaan jo menomatkalla tehdyt mielenkiintoiset akrobatiat parin puron ylityksessä, ja sitten vielä nousemaan tuskaiset metrit ylöspäin Potsdamer Hüttelle...mistä ajattelimme kysyä yöpaikkaa, minkä realistisesti toki tiesimme olevan lähes mahdotonta, koska oli uuden vuoden aatto jolloin kaikki hytet on tunnetusti aina täynnä. Ja näinhän se olikin, mutta ruokaa sieltä sentään sai. Nopean ruokailun jälkeen, auringon jo laskiessa lähdimme siis jatkamaan vielä matkaa. Hyteltä johti ujo noin kymmenen kilsan ja tuhannen korkeuserometrin rodelbahn Sellrainiin, mistä toivoimme vielä pääsevämme jonkun bussin kyydillä takaisin Innsbruckiin. Alkumatka Fotscher Hüttelle meni parissakymmenessä minuutissa, aamulla samaa matkaa hiihdeltiin ylöspäin lähes kaksi tuntia. Mutta Fotscherin jälkeen alkoi vaikeudet, sillä rodelbaana meni jäiseksi ja uraiseksi, ja lautaa oli välillä ihan mahdotonta ohjailla kun se jumittui johonkin uraan. Pari kertaa piti ottaa vauhdit pois vain kaatumalla, kun en yksinkertaisesti saanut lautaa käännettyä urista. Sitten jouduin vielä junioreiden rodelilla yliajamaksi :D Tai oikeastaan ne kyllä laski suoraan minun alle, mutta törmäyksiä tapahtui joka tapauksessa, onneksi kukaan ei loukkaantunut! Tuli jo aivan pimeää, ja kaivoin otsalampun esille, minkä valossa sitten mentiin loppumatka koko ajan jarrutellen. Kallella ei ollut lamppua ja niinpä se kävi kyntämässä joitakin monttuja rodelbahnin vieressä. Aika extremeä. Lopulta päästiin Sellrainiin, mutta tietysti myöhästyttiin bussista kymmenellä minuutilla. Seuraava menisi puolentoista tunnin päästä, jos menisi, kellään ei nimittäin ollut hajua minkä aikataulun mukaan bussit uuden vuoden aattona ajelee. Puolitoista tuntia siis eeppistä odotusta, jonka jälkeen ihana bussi onneksi tuli ja päästiin takaisin sivistyksen pariin, vieläpä ilmaiseksi, vaikka kuski vähän ihmettelikin mistä me oikein siihen aikaan oltiin tulossa. Hostel Mimmillä oli pizzaa valmiina, sen päälle pari lasillista skumppaa ja väsymys vei onnellisista touraajista voiton jo pari tuntia ennen vuoden vaihdetta... :)



Viimeiset laskupäivät vietettiin hiihdellen Kühtain ympäristössä. Kävimme suositulla Schafzollilla (mahdoton lausua), mistä löytyi yllättäen paljon vaihtoehtolaskuja helpolle ja loivalle perusreitille. Lumi oli hyvää, keli mitä mainioin ja lasku mahtava!

Lähes perillä!

Alas kruisailemassa, lumi oli koko matkan aivan unelmaa!

Toisena päivänä nousimme Schafzollin naapuriin vähän korkeammlle Vordere Karlesspitzelle. Näkyvyys oli vaihteleva ja valo flättiä. Huippu pysyi kuitenkin näkyvissä joten hiihtelimme ylös asti. Tämä on niitä vuoria, jotka ovat kuten sarjakuvissa kolmion mallisia, eikä huipun sijainnissa ole siten ainakaan epäselvää =)

Vordere Karlesspitzen huippu viereiseltä töökiltä kuvattuna. Jos katsoo oikein tarkasti, näkee kourallisen ihmisiäkin huipulla! 

Näihin käännöksiin on hyvä päättää tämänkertaisen reissun laskut =)

Kovin montaa laskukuvaa ei tullut otettua, koska hankittiin itsellemme joululahjaksi videokamera, jota sitten käyteltiin ahkerasti. Kalle kasasi aivan ihanan videokoosteen meidän reissusta, käykäähän kattoon! Pian onneksi takaisin!
Make pizza not war